hääkuvaus

Hääkuvaukset toteutetaan dokumentaarisena kuvauksena, eli käytännössä kuvaan hääpäivän vihkimisestä illan tansseihin saakka. Kuvaajan ollessa paikalla vihkimisestä illan upeisiin juhliin, tulee näin ollen tallennettua koko juhlava päivä – jota on sitten vuosienkin jälkeen upea muistella. Kuvauksen hintaan kuuluu muuan muassa hääpalaveri, kuvaus vihkimisestä illan juhliin, matkat lähempiin kuvauskohteisiin, muutaman tarkkaan valitun kuvan toimittaminen hääjuhlaa seuraavana päivänä, esimerkiksi sosiaalisen median käyttöön.
Kuvia hääpäivästä tulee noin 350-450 kappaletta, kuvien toimitukseen menee yleensä viikosta puoleentoista. Kuvat toimitan hääparin haluamalla tavalla, kuvat laitan myös varmuuden varalta muistitikulle jonka toimitan hääparille. Hääpalaverissa käydään läpi päivän kulku, potrettien kuvaus, kuvauspaikat sekä kaikki hääjuhlaa koskeva asia. Palaverin voimme viettää rennosti hääparin valitsemassa paikassa, oli se sitten kahvila, ravintola tai vaikka kotisohva.

Koko hääkuvaus 1000€

hääkuva
Hääpotretit kuvataan hääparin haluamassa paikassa, ja kuvaus voidaan tehdä joko ennen vihkimistä, tai vihkimisen jälkeen. Kuvauksen hintaan kuuluu potrettikuvaus sekä vihkimisen kuvaus, matkat lähempiin kuvauskohteisiin, muutaman tarkkaan valitun kuvan toimittaminen hääjuhlaa seuraavana päivänä, esimerkiksi sosiaalisen median käyttöön.
Kuvien toimitukseen menee yleensä noin viikko, kuvat toimitetaan hääparin haluamalla tavalla. Kuvia tulee yleensä noin 100-150 kappaletta. Kuvat toimitetaan hääparille myös muistitikulla.

Hääpotretit 450€

hääkuva

hääkuva