Yrityksille


Tervas Productions Oy on media-alan yritys jonka pääpaino on valo- ja videokuvauksessa. Oli sitten tarve luontokuville, videomateriaalille yrityksen käyttöön tai laadukkaiden kuvien hankinta yrityksen markkinointikanaviin, ota rohkeasti yhteyttä ja keskustellaan projektista.

KUVAUSPALVELUT


Yritysmaailmassa laadukkaiden kuvien käyttö markkinoinnin välineenä on kasvava suuntaus. Markkinoinnissa esimerkiksi laadukkaalla luontokuvalla on helppo kertoa yrityksen arvoista, asenteista sekä juurista. Tervas Productions tuottaa kuvia aina tuotekuvista kaikenlaisiin mainoskuviin. Mainoskuvat voimme totetuttaa yrityksen haluamassa paikassa, oli tarvetta sitten sisätilojen kuvaukselle, tai vaikka ulkoiluun keskittyvän brändin luonnossa otettuihin mainoskuviin. Yrityksille Tervas Productions tuottaa valo -ja videokuvaukseen painottuvia palveluita. Videomateriaalin tuotantoon löytyy myös laadukasta videokuvaa tuottava drone, jolla onkin helppo ottaa kuvat vaikka kiinteistöstä.Jos yrityksellä on kunnianhimoinen visio, se kannattaa ehdottomasti toteuttaa. Oli tarkoituksena sitten tuottaa esitteitä, some-kanavien mainontaa, henkilökuvat yrityksen henkilökunnasta tai esimerkiksi isojen kiinteistöjen kuvaus.

Laadukkaat kuvat vaikuttavat brändiin, kuin myös yritykseenkin positiivisesti. Kilpailu on valtavan kovaa alati kehittyvillä markkinoilla, ja pienikin sijoitus sisällöntuotantoon sekä kuvauspalveluihin on loistava kilpailukeino. Tunnelmaa sisältävät kuvat sekä videot herättävät kuluttajassa kiinnostuksen yritystä kohtaan.


Kuvamyynti yrityksille


Kuvamyynti on toimiva ratkaisu kaiken kokoisille yrityksille, kuvamyynti käsittää pääsääntöisesti tunnelmallisia kuvia pohjoismaisesta luonnosta. Kuvat ovat hinnaltaan 50 euroa kappale, ja isommat kokonaisuudet hinnoitellaan erikseen. Yritys saa tällä hinnalla käyttää kuvaa / kuvia omassa markkinoinnissa sekä kaikenlaisessa myyntimateriaalissa. Jokaiseen kuvaan tulee täydet käyttöoikeudet. Jos yrityksellä on mielessä jokin pidemmän aikavälin kokonaisuus esimerkiksi sosiaalisen median markkinointiin, tervas productions hoitaa myös yrityksen pidemmälle tulevaisuuteen tähtäävät sisällöntuotannot kuvien muodossa.

Yritykselle toimitetaan linkki kuvakirjastoon, näin ollen asiakas pääsee tutustumaan konkreettisesti kuvamateriaaliin. Kuvien valinnan jälkeen asiakas ilmoittaa haluamansa kuvat jotka toimitetaan täysikokoisina digitaalisina tiedostoina asiakkaalle. Jos yritys haluaa luoda oman näköisen kokonaisuuden, voi näin ollen hakea referenssikuvaa esimerkiksi kuvakirjastosta. Asiakas pystyy sitten näyttämään haluamansa tyylin kuvista, jotka sitten toteutetaan asiakkaan haluamalla tavalla.


Tervas Outdoor


Pitkäjänteinen, laadukas sekä yrityksen linjaan istuva sisällöntuotanto antaa kasvot niin brändille kuin yrityksellekin. Persoonallinen mainonta sekä markkinoinnin linja on tärkeä osa yrityksen markkinoinnin strategiaa. Kilpailu on tällä hetkellä kovempaa kuin koskaan, ja varsinkin sosiaalisen median puolella kuvien, markkinointimateriaalin sekä mainosvideoiden tulva on valtava. Tässä hetkessä sekä kilpailutilanteessa erottuminen massasta on jokaisen yrityksen eduksi, ja tämä erottuminen onkin iso haaste jokaiselle yritykselle. Johdonmukainen sisällöntuotanto on yksi avain menestykseen. Potentiaaliset asiakkaat sekä yhteistyökumppanit arvostavat rehellistä ja aitoa markkinointia.

Jos yritykselläsi on mielenkiintoinen tarina onnistumisesta, tulevaisuudesta tai vaikka haasteiden voittamisesta, mutta ongelmana on tämän viestiminen. Yhdessä varmasti löydämme parhaan ja tehokkaimman tavan luoda tämä idea näkyväksi, ja mielenkiintoa herättäväksi markkinointimateriaaliksi.

Tervas productions hoitaa myös ulkoiluun keskittyvän Tervas Outdoor yrityksen
sisällöntuotannon, aina videomateriaalista, mainosten kautta valokuviin.

www.tervasoutdoor.com